Terveydenhuollon it-kehitys jäissä
Usein väitetään, että lääkärit katsovat nykyisin vastaanotollaan enemmän tietokoneen näyttöä kuin potilasta. Erikoissairaanhoidossa tiedonhallintaan arvioidaan kuluvan noin kolme viidesosaa työajasta.
Eduskunnan tarkastusvaliokunta on todennut, että terveydenhuollossa tuhlataan voimavaroja täysin turhaan ja päällekkäiseen työhön. Valiokunnan mukaan virheet ja riskit lisääntyvät, kun samoja tietoja syötetään ja kopioidaan käsin tai ylläpidetään monissa eri tietojärjestelmissä.
Vikaa on varmasti lääketieteen tietojärjestelmien kehityksessä, mutta kyse on myös tietoisista valinnoista. Järjestelmien kehitys on näivettynyt kilpailun puutteessa.
Lääkärit käyttävät yleensä työssään useita eri järjestelmiä, joihin on kirjauduttava erikseen. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Husissa lääkäri kirjautuu tavallisella poliklinikkakäynnillä 6–8 järjestelmään.
Järjestelmät voitaisiin kuitenkin kytkeä yhden käyttöliittymän alle, jolloin niihin kaikkiin voitaisiin kirjautua yhtä aikaa. Myös tiedon syöttöä voidaan sujuvoittaa merkittävästi.
Vääristynyt markkinatilanne on suurin syy siihen, että terveydenhuollon tietojärjestelmistä puuttuu innovatiivisuus ja järjestelmät ovat vaikeakäyttöisiä.
Alan markkinat ovat nykyisin avoinna vain pienille yrityksille, jotka tarjoavat uusia järjestelmiä tukemaan tiettyjä, yleensä uusia, hoitotapoja. Kynnys on korkea, koska ohjelmistonkehitys edellyttää vahvaa ja kapeaa lääketieteellistä osaamista.
Sen sijaan prosessien tukemiseen, käytettävyyteen ja työn sujuvuuteen vaikuttava tietojärjestelmien kehitys on Suomessa kahden yhtiön käsissä. Vaikka niillä on useita tuhansia terveydenhuollon ja hyvinvointipalvelujen asiantuntijoita, vain murto-osa heistä on varsinaisia järjestelmänkehittäjiä. Nykyresursseilla ei voida olettaa syntyvän innovaatioita.
Keskeinen syy nykyiseen markkinatilanteeseen on, että alan toimijat ovat haluttomia jakamaan tietoa siitä, miten järjestelmät sovitetaan toimimaan yhdessä. Tiedon puute tyrehdyttää tehokkaasti kaikkien uusien toimijoiden pääsyn markkinoille.
Nuivaa suhtautumista kyseisen tiedon jakamiseen selittää osaltaan alan toimijoiden haluttomuus luopua keskeisestä kilpailuedustaan ja markkina-asemastaan. Julkisesti tätä perustellaan turvallisuudella.
Turvallisuus on kuitenkin heikko perustelu sille, että tietoa järjestelmien välisistä yhteyksistä pimitetään.
Tietoa voidaan jakaa alan toimijoille, kun samalla määritellään selkeät yhteiset pelisäännöt sen käytöstä. Maalaisjärki sanoo, että tiellä voidaan ajaa samanaikaisesti eri suuntiin ilman kolaria, jos molemmat pysyvät kaistallaan.
Tiedon jakaminen alan toimijoille avaisi markkinat todelliselle kilpailulle ja parantaisi käytännössä potilasturvaa. Kun järjestelmien kehitykseen saadaan uusia toimijoita, hoitovirheet vähenevät ja terveydenhuolto tehostuu.
Miten alan markkinat sitten avattaisiin aidolle kilpailulle? Keino on yksinkertainen: tilaajan päätöksellä. Tilaajat eli terveydenhuollon yksiköt kuuntelevat tunnetusti ministeriön ja lainsäätäjän ääntä. Jos on halua, myös keinot löytyvät.
Nykymenolla voittajia eivät suinkaan ole markkinan jakaneet kaksi yritystä. Kilpailun ja innovaatioiden puuttuessa ne tuskin pystyvät kehittämään maailmanluokan tietojärjestelmiä tai edes pysymään mukana alan globaalissa kilpailussa.
Terveydenhuollon tietojärjestelmien kehityksellä on myös laajempi kansallinen merkitys. Järjestelmät on Suomessa kehitetty päivystyspotilaiden ja kertakäyntien ehdoilla. Esimerkiksi kansanterveysongelmia on nykyjärjestelmillä vaikea seurata. Järjestelmät eivät myöskään helpota riskipotilaiden seulontaa ja heidän kutsumistaan hoitoon.
Jos tarkastelemme kustannuksia ja tietojärjestelmien puutteiden aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä, voimme varovaisestikin arvioiden todeta, että Suomessa ei yksinkertaisesti ole varaa jatkaa nykyisellä tiellä.
Juha Lamminkari
Juha Lamminkarin artikkeli on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla 23.3.2009